Pitkä työura, mutta ei yhtään samanlaista päivää

Olen ollut alalla yli 30 vuotta ja käytännössä saman yrityksen palveluksessa. Työssäni on edelleenkin uutta opittavaa. DB Schenker on tarjonnut minulle vaihtelevan ja innostavan työpaikan.

Pia-Liisa Karlsson, Head of Business Development Scandinavia and UK&IE, System

Vastaan Skandinavian ja Englannin kappaletavaraliiketoiminnan kehittämisestä. Autan myyntiä hinnoittelussa ja yhdessä tuotannon kanssa suunnittelemme aikatauluja sekä reittejä Suomen ja Skandinavian eri maiden välillä. Suuri osa työstäni on eri ryhmien tukemista ja yhteistyömme kehittämistä Ruotsin, Norjan ja Tanskan DB Schenkerin kanssa. Tavoitteenamme on, että  asiakasimplementointi onnistuu heti alkumetreistä lähtien.

Osaamiseni on yhdistelmä työn ohessa tehtyjä opintoja ja vuosien tuomaa kokemusta. Suoritin 2000-luvun alkupuolella Euroopan Logistiikkajärjestön logistiikkasertifikaatit. Johtamisen erikoisammattitutkinto sekä palveluiden kehittämisen ja johtamisen koulutukset ovat myös tuoneet lisävarmuutta tekemiseeni.

Olen ollut alalla yli 30 vuotta ja käytännössä saman yrityksen palveluksessa. Nykyisen DB Schenkerin historia on myös minun työhistoriaani alkaen siitä, kun menin elokuun lopussa 1989 FinnExpressille töihin. 1990-luvun mittaan omistajanvaihdoksia oli useita. Aina välillä joku kysyykin minulta, miten olen jaksanut olla yhdessä firmassa näin kauan. Mutta työssäni on edelleenkin uutta opittavaa. Jos yritys ei ole muutoksessa, niin ainakin asiakkaiden tarpeet kehittyvät jatkuvasti.

Tietovirran, rahavirran ja tavaravirran yhdistäminen onnistuneiden asiakasprosessien saavuttamiseksi on aina ollut minulle se suurin mielenkiinnon kohde. DB Schenkerin tekemässä työssä ja koko logistiikka-alassa on kyse toimitusketjusta. Emme me arjessa aina tiedostakaan, miten se kapula aina heitetään seuraavalle. Jos sitä ei tehtäisi – yksikin ihminen jättäisi tekemättä työnsä – niin seuraukset huomattaisiin normaalinakin päivänä. Normaalia päivää ei tosin ole olemassa, vaan jokaisena päivänä on muuttuvia ja yllättäviä tekijöitä. Ehkä se on poikkeuksellinen sää tai ehkä pakkauksen koko ei vastaa ilmoitettua. Koronapandemia kiihdytti jo aiemmin kasvanutta verkkokauppaa, mikä taas näkyy toimitustavan muutoksena.

Kun asiakkaiden bisnes muuttuu, niin meidän työmme muuttuu samalla. Jos asiakkaan varastointi muuttuu toisessa maassa olevaksi keskusvarastoksi, meidän pitää löytää ne ratkaisut, joiden ansiosta muutos ei heijastu loppuasiakkaalle ainakaan negatiivisesti. Tai kun myynti tapahtuu verkossa, mietimme miten me vastaamme tarpeeseen, jossa kuljetukset tapahtuvat yhdestä paikasta ja jalkautuvat asiakkaille suoraan. Näihin tarpeisiin vastaaminen edellyttää, että sisäisiä prosesseja on kehitettävä jatkuvasti.

Kokonaisprosessi on onnistunut, kun asiakas on tyytyväinen. Yksi mittari on asiakaspalvelun tekemä työ: jos selvityspyynnöt kasvavat, jossain on ongelma. Kun tavarat kulkevat oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja asiakkaan saama lasku on oikein, niin kaikki on hyvin. Tässä onnistuminen vaatii taustalla jatkuvaa kehittämistä ja rakentamista. Osallistuin aikoinaan projektiin, jossa mietittiin nykyisen asiakaspalvelun ja laskutuksen ensi askeleita. Onnistuneen palvelukokonaisuuden tuottaminen asiakkaalle on se fokus, mikä pitää minut tässä työssä edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Kollegoiden kanssa olemme usein puhuneet, että tälle alalle hakeutuvat tietynlaiset tyypit. Ei tämä työ ole mitenkään sekavaa, vaan tilanteet vain muuttuvat. Työskentely on tarkasti suunniteltua ja aikataulut ovat erittäin tarkat. Tämän päälle tulee erilaisia yllätyksiä, joihin reagoiminen on tämän työn suola.

Työ tempaisee edelleen mukaansa. Nykyisessä tehtävässä olen syventynyt sisäiseen hinnoitteluun ja kuluseurantaan sekä palvelutuotteiden vastaavuuteen Nordicin sisällä. Näiden pohjalta voimme rakentaa myös uusia konsepteja vastaamaan asiakkaidemme nykypäivän tarpeita.

DB Schenker on tarjonnut minulle vaihtelevan ja innostavan työpaikan. Olen saanut kehittää itseäni sisäisissä koulutuksissa ja päässyt myös opiskelemaan niin halutessani. Osaavat ja innokkaat nuoret kyvyt ovat tuoneet organisaatioomme kaivattua uutta tuulahdusta ja sitä kaipaamme jatkossakin.


Ota yhteys

Onko sinulla kysymyksiä? Autamme ja neuvomme kaikissa aiheissa. 

Odotamme puheluasi tai sähköpostiviestiäsi!

Schenker Oy 
Henkilöstöosasto/rekrytointi
Tikkurilantie 147
01530 Vantaa
Puh. 010 520 00
rekrytointi@dbschenker.com​​​​​​​