79-tonninen muuntaja Vaasasta Uruguayhin – DB Schenker hallitsee erikoiskuljetukset

DB Schenker kuljetti 79 tonnia painavan muuntajan Vaasan tehtaalta Vuosaaren sataman kautta Etelä-Amerikkaan ja Uruguayhin. Tällaisen erikoiskuljetuksen onnistuminen edellyttää kokemusta, huolellista suunnittelua, yhteistyötä viranomaisten ja toimitusketjun kanssa sekä kansainvälistä palveluverkostoa.

Muuntajan kuljetuksen suunnittelu alkoi noin neljä viikkoa ennen h-hetkeä, joka oli lokakuun loppupuolella. Alexander Honkala Suomen DB Schenkerin erikoiskuljetusyksiköstä kertoo, että näin painavan kappaleen kuljetusta edeltää tarkka lupahakuprosessi ja reittisuunnittelu.

– Reittiselvitykset tehdään yhdessä viranomaisten kanssa. Viranomaiset tietävät ajoväylien korkeudet ja siltojen kantavuudet, jotka viime kädessä määräävät, mitä reittiä käytetään. Näin raskaissa kuljetuksissa viranomaiset saattavat edellyttää esimerkiksi siltojen valvontaa.

Honkalan mukaan nyt kuljetettu muuntaja oli hieman harvinaisempi tapaus, vaikka jonkin verran vastaavia kuljetuksia Suomen teillä liikkuukin.

”Haemme oikeaa ratkaisua tiiviissä yhteydessä asiakkaiden kanssa. Se on hieno tunne, kun kaikki loksahtaa paikalleen: näin se kannattaa tehdä!”

Alexander Honkala
Projects Specialist

Lupaprosessiin tarvitaan aikaa

Erikoiskuljetuksissa suunnitellaan jo tarjousvaiheessa alustava aikataulu. Asiakkailla on usein oma toive tai tarve toimitusajan suhteen. Suomessa lupaprosessit ovat melko joustavia, mutta joissakin maissa erikoiskuljetuksissa vaadittavien lupien saamiseen kestää huomattavasti kauemmin.

Kansainväliset erikoiskuljetukset ovat riippuvaisia laivojen aikatauluista.

–  Suunnittelun kiintopiste oli laivauspäivä Suomesta. Kun se oli selvillä, määriteltiin kalusto, lastaukset ja lopullinen kuljetusaikataulu: lastaus tehtaalla, ajoreitti ja siirto laivaan Vuosaaren satamassa, Honkala sanoo.

Maantiekuljetuksessa käytettiin vetoautoa ja lavettia. Nosto satamassa ja siirto laivaan valmisteltiin yhdessä satamaoperaattorin kanssa, jotta tehtävään voitiin varata sopiva nostokalusto.

Vuosaaren satamassa muuntaja nostettiin lavetilta lauttavaunuun, jonka päällä se vedettiin laivaan. Antwerpenin satamassa muuntaja siirrettiin saman lauttavaunun päällä valtamerilaivaan, josta se jatkoi matkaansa kohti Etelä-Amerikkaa. Määräsatamassa lauttavaunu vedettiin pois laivasta ja muuntaja nostettiin taas lavetin päälle maantiekuljetusta varten. Paikallinen DB Schenker hoiti kuljetuksen perille.

Työn monipuolisuus kiehtoo

Honkala on työskennellyt DB Schenkerillä yhdeksän vuotta. Hän aloitti aikanaan liikenteenhoitajana ja siirtyi sieltä erikoiskuljetusyksikköön.  Työ kattaa koko ketjun alusta loppuun eli myynnin, suunnittelun ja toteutuksen.

– Tykkään työn monipuolisuudesta. Jokainen projekti on uusi haaste ja oma tarinansa. Harvoin on kahta täysin samanlaista keikkaa, vaikka toimeksiannoissa on luonnollisesti myös yhtäläisyyksiä.

Erikoiskuljetusten hoitamisessa tarvitaan Honkalan mukaan järjestelmällisyyttä ja tarkkuutta. Lisäksi on hallittava Suomen ja monen muun maan erikoiskuljetuksiin liittyvä lainsäädäntö.  Myös yhteistyötaitoja tarvitaan, sillä asiakkaiden ja viranomaisten kanssa tehdään tiiviisti yhdessä töitä.

Erikoiskuljetukset ovat usein aikataulukriittisiä

DB Schenker tekee erikoiskuljetuksia niin Suomessa kuin rajojen yli molempiin suuntiin. Projektien mittakaava vaihtelee yksittäisestä kuljetuksesta suuriin kokonaisuuksiin, joihin kuuluu useita aikataulutettuja toimituksia. Tyypillisiä asiakkaita ovat rakennusalan elementtitoimittajat ja erilaiset laitevalmistajat.

– Erikoiskuljetukset ovat usein aikataulukriittisiä. Toimitamme esimerkiksi rakennustyömaille elementtejä ja moduuleita. Joskus kuljetamme jopa kokonaisia tehtaan tuotantolinjoja. Jos toisessa päässä odottaa asennusryhmä ja nostokalusto, toimitusaikojen täytyy pitää, Honkala korostaa.

DB Schenker vastaa myös akuutteihin tarpeisiin. Joustavuus on valttia silloin, kun esimerkiksi tehtaalla hajoaa jokin osa, jonka paikalle saaminen edellyttää erikoiskuljetusta. Jotta tehdas saadaan takaisin tuotantoon, varaosa tarvitaan paikalle mahdollisimman nopeasti.

Asiantunteva tiimi ja kattava palveluverkosto

DB Schenkerin vahvuudet erikoiskuljetuksissa ovat vahva osaaminen ja kokemus sekä laaja kansainvälinen verkosto. Suomessa asiakkaita palvelee erittäin motivoitunut  ja asiantunteva tiimi.

Honkala sanoo, että  erikoiskuljetuksissa asiakkaiden kannattaa olla liikkeellä hyvissä ajoin. Myös lähetystietojen oikeellisuuteen kannattaa panostaa, jotta suunnittelu- ja lupaprosessi voidaan viedä kerralla ja oikein läpi.

–Haemme oikeaa ratkaisua olemalla tiiviissä yhteydessä asiakkaiden kanssa ja keskustelemalla. Asiantuntijan on osattava esittää juuri oikeat kysymykset. Se on hieno tunne, kun kaikki loksahtaa paikalleen: näin se kannattaa tehdä!